Grillausresepti

Cevapi 4 henkilölle
1 kg jauhelihaa
1 keltainen sipuli
suolaa, mustapippuria, mausteseosta
½ dl vettä

Kuori sipuli ja sekoita jauhelihan sekaan suuressa kulhossa. Mausta maun mukaisesti suolalla, pippurilla ja mausteseoksella. Lisää vesi ja sekoita hyvin. Anna seoksen maustua vähintään puoli tuntia. Muotoile jauhelihasta prinssinakin muotoisia paloja ja grillaa niitä, kunnes ne ovat kypsiä. Tarjoa tuoreen sipulin ja vaalean, grillatun leivän kera.

Katariinan grillatut valkosipulipaprikat 4 henkilölle
8 kpl pieniä, punaisia paprikoita
½ dl oliiviöljyä
1 dl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 suuri valkosipulin lohko

Valmistus
Sekoita öljy, viinietikka, suola ja mustapippuri kulhossa. Puserra
valkosipuli joukkoon.

Grillaa paprikoita kunnes ne ovat saaneet kauttaaltaan tumman värin. Laita paprikat pieneen kannelliseen kattilaan ja anna niiden jäähtyä n. 5 min. Kuori ja lisää suola paprikoihin ja tarjoa niitä lisukkeena kaikkien
grilliruokien kanssa.

Paistetut punajuuret
Puhdista, huuhtele ja kuivaa samankokoiset punajuuret. Tee niihin reikiä vahvaa tikkua apuna käyttäen. Kääri punajuuret alumiinifolioon karkean suolan kera. Paista punajuuria grillissä, kunnes ne ovat kypsyneet (kokeile tikulla). Tee ristileikkaus jokaiseen punajuureen. Tarjoa voisulan kera esim. grillatun lihan kanssa. Punajuuria voi myös esikypsentää miedosti suolatussa vedessä n. 10 - 15 min. (lyhentää paistoaikaa).